EHDOKASKORTTI Ehdokkaan motto Tarvitsemme “kivijalka-” ja lähikauppoja. Näe uusi vanhassa ja ole valmis keksimään se uudelleen. Kuva Aiempi kokemus edustajistosta Minulla ei ole aiempaa kokemusta edustajistosta Ehdokaslistan nimi U Lähipalveluiden puolesta Suomen Työväenpuolue STP Ehdokkaan nimi Hannu Ikonen Ammatti operaattori, opiskelija Asuinkunta Porvoo Ikä 58 v

Vertailu

VAALIKONEVÄITTÄMÄT   1. Edustajistolle kuuluvia tehtäviä tulee laajentaa   2. Edustajistolla ei nykyisellään ole aitoa päätäntävaltaa osuuskaupan asioissa   3. Edustajistoon tulisi valita tavallisia, runsaasti osuuskaupan palveluja käyttäviä asiakasomistajia   4. Edustajistoon tulisi valita taloudellista ja yhteiskunnallista asiantuntemusta omaavia henkilöitä   5. Osuuskaupan tulee laajentaa toimintaansa siten, että jäsenten kulutustarpeet voidaan tyydyttää mahdollisimman kattavasti   6. Osuuskaupan investoinnit tulee suunnata lähimyymälöiden kehittämiseen eikä rakentaa lisää hypermarketteja   7. Osuuskaupan nykyistä bonustaulukkoa pitäisi porrastaa voimakkaammin, jotta se palkitsee nykyistä paremmin ostojaan keskittäviä   8. Osuuskaupan tulee ylläpitää tappiollisiakin myymälöitä säilyttääkseen kattavan myymäläverkoston   9. Laadukkaat tuotteet ja monipuoliset valikoimat voivat joissakin tuoteryhmissä olla tärkeämmät kuin edullisin hintataso   10. Hyvä korko osuusmaksulle on tärkeää   11. Osuusmaksun korottaminen nykyisestä 35 eurosta lisäisi asiakasomistajuuden arvostusta   12. HOK-Elannon tulee jatkossakin työllistää erityisryhmiä (mm. vajaakuntoisia ja maahanmuuttajia)   Oma vastauksesi Ehdokas

© ZEF®: Markkinointi- ja tiedonker

Kohde:

Itä- Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistys ry pitäytyy aiemmin esittämissään

vaatimuksissa. Viittaamme ELY- keskuksen em. asiakirjaan ja aiempiin kirjelmiimme.

Vaadimme, että Uudenmaan ympäristökeskuksen 25.6.2007 määräämä rakennuksen

toimenpidekielto pidetään voimassa.

Porvoon kaupunki on aiemmin ilmoittanut, että se uudistaa korttelin 638-2-35-1 (kaupungintalon

tontti) asemakaavan vuoden 2012 aikana. Tämä ei ole todennäköistä, koska kortteliin kaavailtua

kaupungintalon laajennusta ei kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaj Bärlundin mukaan ole

tarkoitus toteuttaa lähivuosina. Ennenkuin em. laajennuksesta tai siitä luopumisesta on tehty

valtuustosta periaatepäätös, ei kaupunki edistä kaupungintalon tontin asemakaavan muuttamista.

Näin ollen asemakaavalla rakennusta ja sen lähiympäristöä ei tulla suojelemaan.

Porvoossa 24.4.2012

Itä- Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistys ry, vpj. Hannu Ikonen

Esipuheen jälkeen kysymys kuuluu, kun viivan alle alkaa jäämään euroja, miljoonia euroja, onko kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta järkevämpää sitoa rahaa kaupungintaloon (minkä kokoiselle kaupungille talo?) vai Saaristotiehen, jonka tarpeellisuudesta jotain tiedämme? Kaupunginjohtaja Ujula lähtee siitä, että valtion tulee kustantaa tie (UM 11.4.). Epäilemättä näin on, mutta tien puuttuminen rasittaa Porvoon keskustaa, asukkaita keskustassa ja ”saaristossa”. Vuonna 2008 teknisen toimen johtaja Arvinen totesi, että tie joudutaan rakentamaan ”osana kaupungin katuverkkoa” (Main. UM). Lukuisissa puheenvuoroissa Saaristotie on kytketty Skaftkärr-hankkeeseen. Näinkin asia voidaan nähdä, mutta suunnitteluperusteet ovat paljon mainittua hanketta vanhemmat, keskusta-alueen rauhoittaminen ja raskaan liikenteen tarpeet sen aikanaan synnyttivät.

Saaristotie on vähintään yhtä vanha ajatus kuin kunnantalo Gammelbackaan. Nyt yhteisen Porvoomme hallinto haikailee kaupungintaloa, jonka tieltä tulisi purkaa vanha ja arvokas Piispankatu 15. Etsitään edustavuutta, julkikuvaa, jonka ei suotaisi olevan historian ”nuhjaama”.

Kaupunkilaisten, maksajien kannalta Saaristotie voi näyttää paremmalta sijoituskohteelta koska se tuo lisää väljyyttä keskustatoimintojen alueelle kun taas kaupungintalo ja mahdollisesti entistä suuremman kaupungin talo tuo lisää liikennettä ja epäviihtyisyyttä keskustaan.

Järkevää ympäristöpolitiikka ei ole uuden kaupungintalon rakentaminen, semminkin kun kaikki hallintopalat (tällä kertaa po. kuntauudistus) ovat liikkeessä. Saaristotie sitä vastoin on hyvää ihmisläheistä ja –lähtöistä ympäristöpolitiikkaa, kaikin aistein havaittavaa.

Hannu Ikonen

Itä-Uudenmaan luonnon ja ympäristönsuojeluyhdistys ry vpj.

Maailman vesistä on kolmisen prosenttia suolattomia vesiä. Meillä suomalaisilla on tätä tavaraa vietäväksi asti, jos osaamme huolehtia ”pääomastamme”. Asutuksen keskittyessä eteläiseen Suomeen, on kaupunkialueilla alkanut tulla vedestä niukkuutta. Useat kaupungit ja pääkaupunkiseutu tuovat jo raakavetensä Salpausselkä-linjan pohjoispuolelta. Itsemmekään kannalta ei siis enää riitä, että huolehdimme vain lähinurkkiemme vesistä. Vesi on suomalaisenkin elämän lähde ja vesien puhtaus elinehto.

Vesi on moninainen aihe suomalaisessa runossa, iskelmä- ja laululyriikassa, joskus myös veden puhtaus. Vexi Salmi sanoitti Irwinille vuosikymmeniä sitten ”Lievestuoreen Liisan”. Tuossa sanoituksessa työläisen rooli on sidottu tuotantolaitokseen ja rakastavaisten alamainen suhde saastuttamisen merkitykseen käy ilmi sanoituksesta: ”he katsoivat likaojan juoksuun, sen kuohuissa rakkaus soi… se leivän myös pöytään toi”. Työläisellä ei ollut varaa tai edellytyksiä ryhtyä luonnon puolestapuhujaksi. Muistamme myös ajan, jolloin Lievestuoreella havahduttiin vesikysymykseen ja mittavat puhdistustoimet aloitettiin. Riimejä joista esiin nousee ongelmallinen, mutta romantisoitu luontosuhde vesien äärellä on paljon, mutta me aikaamme eläneet harvoin kiinnitämme huomiota tähän sanoituksien alkuperäisen luonnon merkitykseen, vesien puhtauteen.

Tämän päivän työläinen nauttii muulloinkin raikkaasta vedestä kuin Vappuaamuna. ”Päijännettä” ja sen lukuisia laskujokia, puroja, järviä ja lampia nautitaan pääkaupunkiseudulla päivittäin ja poistetaan jälkeen jäävä pääasiassa puhdistamojen kautta Itämereen, tarkemmin Suomenlahteen. Vettä ei enää nosteta pihakaivosta. Sen käyttö on ”globalisoitunut” siten, että yhden ihmisen jälki häviää toisin kuin pihakaivon vieriltä. Pihakaivo antoi välitöntä palautetta elintavoistamme, tuntuvimpina terveydelliset riskit.

Elämäntapamme välittää nyt uhkansa vesien kautta meille maatalouden, turpeen noston, kaivostoiminnan tai metsän aurausten tehostumisina. Näiden toimien tehostaminen palauttaa taas mieliin ”Lievestuoreen Liisan” ja leivän, työpaikkojen saannin tai niiden pysyvyyden, ainaisen ristiriidan tekemisemme ja luonnon häiriöttömän toiminnan välillä. Veden välityksellä kannamme pääkaupunkiseutulaisinakin oikeutettua huolta Päijänteen latvavesistä ja Itämeren tilasta. Nyt on työläiselläkin uskallus puhua ympäristöstään ja pyrkiä ekologisesti kestävimpiin tuotantotapoihin, monimuotoisempaan luontosuhteeseen.

Vapun puheiden – kun on kurlattu raikkaalla vedellä – tulisi kantaa myös tätä, jopa aika ajoin vallankumoukselliseksi ja sodiksi äityvää vesi-teemaa. Meillä on tätä tuotantopääomaa. Pitäkäämme  huolta siitä, että se tuottaa meille riittävää lisäarvoa – ehtymättömänä virtana -.

Vesi on aikamme internationalistinen aate kuin ilmakin. Niiden puolesta on taisteltava!

Hannu Ikonen

Vapaus valita toisin

Kokoomusnuori Kim Leino (UM 20.4.) kirjoituksensa pontimena suosittaa tutustuttaviksi monetaristisiin ja uusliberalistisiin taloustieteen guruihin, jotka olen kirjoituksissani (Friedman, Hayek) nimennyt Hitleriä ja Stalinia suuremmiksi hirviöiksi, kyvyillään tuhota ihmiselämää välittömästi tai välillisesti. Mainitut gurut muuttivat keynesiläisen kansantaloustieteen helposti ymmärrettäväksi tuotannon ensisijaisuutta painottavaksi (yritys) taloustieteeksi. Olen vuosikymmenten kuluessa saanut havaita, että kokoomusnuoret sukupolvesta toiseen takertuvat näihin yksinkertaisiin, helppoihin ratkaisuihin. Vanhemmiten heiltä on tuo kirkasotsainen hehku hävinnyt asettuen arvokonservatiivisuudeksi, ymmärtäen yhteisöllisempiäkin arvoja ja merkityksiä.

Maailman vapaakaupan ja Suomen talouden avautuminen 80-luvun lopulla, johon voidaan katsoa keynesiläisen aikakauden päättyneen, ei ole tuonut sitä edeltänyttä kasvua Suomeen eikä maailmantalouteen. Mainitut tekijät ovat tuoneet kansojen välisen kilpailun, järjestelmää tukevat sodat, eriarvoisuuden kasvun, toiseuden, pahoinvoinnin, Breiviikin, muut terroristit ja kiusaajat sekä surmaajat. Yhteisöllisyys niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin rakentuu talouden kautta (mm. Marx, Keynes). Jos ajan vaatimattomista kasvuluvuista vähennetään vielä sodan ja jälleenrakennuksen kaikki - välillisetkin – kulut, niin viivan alusta lähenee nollaa. Tätä kutsutaan ”sotakeynesiläisyydeksi”. Se synnyttää kysyntää ilman hyvinvoinnin määrällistä tai laadullista kasvua.

Mainitussa tekstissään kokoomusnuori Leino on palauttamassa valtion roolia Wienin-kongressin aikaan eli parisataa vuotta taaksepäin ts. ylläpitämään väkivaltakoneistoa (sisäinen ja ulkoinen turvallisuus). Keynesiläisen kauden 80-luvulla alkaessa lähestyä loppuaan presidentti Koivisto rohkeni todeta kutakuinkin näin, että kansakunta on yhtä heikko kuin sen heikoin jäsen. Puhetta yhteisöllisyyden puolesta, joka Leinolle näyttäytyy ”tyranniana ja lapsen vahtimisena”. Minkälainen on leinoslainen (kokoomuslainen?) yhteisöllisyys? onko se muualla tarpeeton kuin puolustusvoimissa ja poliisissa? ehkä viheriöllä?

Ajassa on kuitenkin aistittavissa, että tulevaisuus on Kalevi Laakon kaltaisissa yhteisöllisemmissä ajatuksissa ja ajattelijoissa, joita ajatuksia menneestä myös haikaili kolumnissaan (UM 18.4.) 80-luvun ”leinoslainen”, Johannes Koroma, silloisten työnantajien nokkamies. Tänä rahatehtaiden aikana, jolloin raha on alkanut lisäämään itse itseään voi havaita yhteisen hyvinvoinnin kapenevan, raha ei tuota mitään uutta. Palvelualat päivähoidosta puolustusvoimiin on hoidettu ilman tuottovaatimuksia nyt niidenkin yksityistyessä, nekin saadaan tuottamaan rahatehtaiden omistajille. Rahaa ei ”pakoteta” uutta luoviin tehtäviin vaan sen annetaan ”loisia” niissä tehtävissä, jotka on perinteisesti yhteisöllisesti hoidettu. Yhteisöllisyyden ”leinoslainen” purkaminen on tapahtunut parissa kolmessakymmenessä vuodessa kun sen rakentaminen vei kansallisesti kuin kansainvälisestikin puolet kauemmin. Jos ei yhteisöllisyyden hyvinvointivaltiollisia ominaisuuksia ole kokenut edes päiväkodissa, niin niiden mielen ja mielekkyyden voi sisäistää vaikka Keynesin uudelleen luvusta.

Hannu Ikonen

Vapaus valita toisin

BIEN-Finland verkosto

Kokoomuksen valta valtakunnassamme on kasvanut median omistuksen tai sen hallinnoinnin myötä. Nuorempi poliitikkopolvi ei ilmeisesti tätä tunnista vaan asiaa pidetään itsestään selvänä, ”sitoutumattomana”. Tämän ajan ”sitoutumattomia” ilmiöitä ovat olleet: tulo- ja varallisuuserojen maailmanennätyksellinen kasvu, ruokajonojen synty, Suomen sitoutuminen EU:hun ja sen rahaan euroon, uusliberalismin konseptiin kiinnittyminen.  Ns. sitoutumattomia lehtiä ovat kokoomuksen pää-äänenkannattaja Uusisuomi (Iltalehti), jonka tekstiversio aukeaa ”sitoutumattomana” useimmilla työpaikoilla ja kotona. Samoin on käynyt maakuntien ykköslehtien kohdalla ne ovat  kokoomuslaista, sitoutumattomaksi silotettua arjen propagandaa.

Kokoomus on – porvarienemmistöllä – johtanut hallitustyöskentelyä sukupolven (25v) ajan. Tänä aikana se ei ole kärsinyt ns. vastuustaan, kaikki on osattu selittää hyväksi ja kauniiksi. Tänä samana aikana Kokoomus on saanut liki sataprosenttisen otteen tiedotuskentästämme. Sosiaalisessakin mediassa ainakin marginaalit (mainokset) ovat luomassa illusorista kuvaa vapaudesta, ”sitoutumattomasta” vapaudesta.

Koulu jakaa eväitä sanomalehtiviikolla ”sitoutumattomuuden” tulkintaan. Löytyykö pääkirjoituksesta lehden aatteellinen viitekehys kuten sen vielä jokunen vuosikymmen sitten sanottiin löytyvän. Se löytyi sitoutumattomuudenkin takaa. Voiko sen löytää tämän päivän koululainen, Iltalehdestään tai paikkakuntansa ykköslehdestä? Se vaatisi ainakin opettajalta sivuaineopintoja tiedotusopissa ja sosiologiassa.

Kaupallinen sähköinen viestintä on pantu palvelemaan omistajiensa, porvariston näkemyksiä. Tämän voi havaita esimerkiksi julkisen sanan neuvoston langettavista päätöksistä, joista näkyy, ettei tämä viestinnän osa ole poikkipuolista sanaa ns. vastuunkantajista sanonut. Yleisradion ajankohtaistoimitukset ovat sitä vastoin muistutuksia saaneet, tunkeutuneet vallan kielletylle alueelle, joskus varomattomastikin, paljastavasti. Kokoomusjohto Ylessä on joutunut vastakkain vasemmistolaisemman – jäljellä olevan – toimittajakaartin kanssa.

Ns. sitoutunut lehdistö tai sähköinen viestintä on jäänyt marginaaliin, joidenkin vasemmistolaisten, kepulaisten ja perussuomalaisten lehtien, pienkustantajien ja joidenkin paikallisradioiden varaan. Hyväksytyn totuuden mitaksi on kasvanut ns. sitoutumattomuus, vaihtoehtoisten, sitoutuneiden totuuksien kustannuksella. Ns. vasemmistolainen työväenliike ja ay-liike käyttävät tiedottamiseen suuria summia. Tällä uskoisi saatavan hyvin koordinoituna enemmän luettua tiedotusta valtakunnallisesti ja paikallisesti?

Hannu Ikonen

Porvoo

Vapaus valita toisin

Kiistatta on ajallisesti selvää, että Kokoomuksen päästyä pysyvään hallitusvastuuseen maa nimeltä Suomi alkoi pahoinvoimaan. Yhtä selvää lienee se, että kun Porvoo niminen kaupunki sai oman porvarillisen personaliunioninsa kautta (RKP, Kok.) vallan, on kuntapalvelua (yhteisöllisyyttä) alas ajettu, pahoinvointia lisätty. Pahoinvoinnin perussyy on tuloerojen kasvu ja uusköyhälistön synty (n. 1 milj. henk.). Kokoomuksen taholta pääsääntöisesti kansakunnan henkistä tilaa on pidetty syynä pahoinvointiin. Keskusteluun on nostettu sellaisia sanontoja, puheenparsia kuin kadonneet arvot, hävinnyt yhteisöllisyys tai kaveria ei jätetä, joita ei ikään kuin ollut olemassa silloin kun yhteisö oli vielä hyvinvointiyhteisö ja Kokoomus turvallisesti oppositiossa. Noista sanonnoista on tullut fraaseja kokoomuslaisissa suissa vaikka havainto on aivan oikea, ne arvot ovat todellakin kateissa, joiden kautta yhteisöllisyys ja hyvinvointi määriteltiin.

Vesa Koskivuo (Kok.) leimaa tuon menneen yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin rakentamisen ajan, aikalaisen (Maija-Liisa Alatalo sd.) kautta yhteiskunnallisen velanoton, kestämättömäksi tilaksi ainakin Porvoossa (UM 27.12) . Ensin on todettava, ettei Maija-Liisa ollut enää hyväksymässä kaikkia Kokoomuksen linjaamia investointeja, joilla Porvoo velkakierteeseensä saatettiin ja palveluja sekä palvelujen tuottajia karsittiin. Maija-Liisa eli aikana, jolloin ”yhteisöllisyys” tai ”kaveria ei jätetä” tarkoittivat jotakin ihmisten arjessa. Niiden hintaa ei kysytty eikä niitä tarvinnut ehtimiseen hokea. Koskivuo ja Kokoomus pyrkivät määrittelemään näille arvoille hinnan, joka näyttää liian korkealta koska niistä arvoista on arjessa luovuttu ja häpeillen hyväksytty juhlapuheiden fraasistoon. Koskivuo (UM 2.1.) jatkaa ns. ”vastuullisen” politiikan puolustamista uusliberalismin sanakääntein ja jättää huomiotta, että meille nuo ”vastuulliset” loihtivat nuo miljoona köyhää, joilta oikeat hyvinvointivaltiot, muut Pohjoismaat välttyivät.

Ovatko sitten köyhät, vanhukset, vammaiset lapset tai yksinhuoltajat ”kavereita joita ei jätetä”. Kokoomuksen hallitusaika puhuu puolestaan, ainakin kaikki mainitut on jätetty. Me olemme tässä suhteessa karisseet pohjoismaiselta yhteisöllisyyden tasolta Baltian maiden kasti- tai luokkayhteiskuntien joukkoon. Kaikilla on kaverinsa, joita ei todellakaan jätetä, Koskivuolla ja Kokoomuksellakin, mutta heillä ne eivät ole kansoja tai kansakuntia vaan joitakin etuoikeutettuja ryhmiä, joiden edustajat löytyvät rahoitus- tai Natosektorilta.

Kun puhumme verotuksesta, puhumme tekijästä, joka ylläpitää ja jolla ylläpidetään yhteisöllisyyttä, kannetaan huolta ”kaverista”. Verotuksen tulovirta on lupa kyseenalaistaa, jos tämä kymi laskee ja kantaa hedelmää kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja osakesalkuissa taikka kuoriutuu konetuliaseiksi Naton taistelukentillä. Em. muodostavat kokoomuslaisia puhuttelevan ”kaveripiirin, joita ei jätetä”. Kunnallisvero on jakoluonteensa (ei progressiivinen) mukaan huono verotustapa, mutta sen uskomaton ihanuus on siinä, että pystymme kohdentamaan sen, niille ”kavereille”, jotka lähimpänä näemme. Ei senttiäkään eurolle, EU:lle tai Nato-sotiin, ellei Katainen (kok) hallituksineen, eduskunnan ymmärryksellä tule toisiin ajatuksiin.

Näillä vuoden 2012 vaaleihin liittyvillä mietteillä toivotan lukijoille yhteisöllisempää alkavaa vuotta.

Hannu Ikonen

Vapaus valita toisin, Iloiset veronmaksajat

Ilkka Alava ei ilmeisesti tunne tämänkertaisen puolueensa historiaa koska syyllistää (UM. 26.1) Haavistoa asioista, joista oikeat demarit kävivät keskustelua jo 80-luvulla jalkaväkimiinoista, rakenteellisesta rauhasta ja siviilipalveluksesta. Näin varmasti myös Alavan entisessä SKDL ryhmittymässä, josta hän kiirehti demarien uusliberalistiseen valtafraktioon SKDL tukijan, Neuvostoliiton hajottua.

 Lasten, naisten ja ylipäätään siviilien tappaminen ja haavoittaminen on tosiasia, mutta ei tarkoitus jalkaväkimiinoja käytettäessä. Niiden käyttö ei voi olla isänmaallisuuden mitta, eikä Nato-Ahtisaari Haaviston mitta. Näissä asiakysymyksissä Haavisto on lähempänä kansaa ja istuvan presidentin kantaa kuin Alavan ilmeisesti tukemien Lipposen tai Niinistön.

”Kiltteys” ei voi olla vika kuten Alava antaa ymmärtää. Halonen (tuntemani mukaan) on ollut kiltti, rauhanliikkeiden liepeillä liikkunut, erinomainen neuvottelija ja asiantuntija turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä kuitenkaan samaistumatta sotakoneistoon kuten esim. aikanaan Elisabeth Rehn. Haavisto liikkuu tässäkin suhteessa Halosen viitekehyksessä.

Hannu Ikonen

Sadankomitealainen

pioneeri

Ns. kolmas sektori pitää sisällään kaiken sen yhteiskunnallisen työn, joka ei kirjaudu bruttokansantuote sarakkeeseen. Se on vapaaehtoistyötä toisten ihmisten ja yhteisön hyväksi. ”Virallisen-” ja vapaaehtoistyön välimaastossa on paljon epätyypillisiä pätkätyösuhteita, monesti työllistämistukien varassa. Nämä työsuhteet antavat kehnon toimeentulon, jossa perillisetkin alkavat marginalisoitua. Yhteisöllämme ei ole tällä veroasteella mahdollista selvitä yhteisön asettamista velvollisuuksista. Olemme jättäytyneet pohjoismaisesta veroasteesta noin 5% jälkeen. Kelan tuore tutkimus kertoo minkälainen suurituloisten joukko pystyy yhteisömme päätöksellä välttämään veroja. Joukko joka kokemukseni mukaan viihtyy paremmin golfkentillä kuin kolmannen sektorin vapaaehtoistöissä. He siis kiertävät verot niin kuin sen vastikkeenkin, joka tehdään kolmannella sektorilla puuttuvien verojen korvaamiseksi.

Kolmas sektori tai erilaisten järjestöjen ja yhteisöjen tuottamat palvelut ovat syntyneet historian saatossa. Viimeisen sadan vuoden kuluessa monet näistä palveluista siirtyivät yhteiskunnan ”virallisesti” hoidettaviksi kuten palvelut koulutuksessa, sosiaali- ja terveydenhuollossa, kulttuuri ja liikunta, maa- ja metsätaloudessa ja ehkä tuoreimpana ympäristönhoidossa. Nyt on menossa yhteisön purku, jossa ”virallinen” taho uudelleen ulkoistaa nämä tehtävät tällä nykyisellä tietämyksen tasolla eli laajennetulla sisällöllä. Uusia järjestöjä ja yhteisöjä syntyy, jotka pyrkivät vapaaehtoistyönä tuottamaan palveluja köyhäinavusta ympäristöpalveluihin. Näiden haasteiden edessä moni vapaaehtoistekijä uupuu tunnollisuuteensa ja yhteisövastuullisuuteensa, kun toisaalla etsitään veronvälttelymahdollisuuksia ja valmistaudutaan puttiin.

Yleisradiomaksua aletaan keräämään veromuotoisena, vieläpä progressiivisena. Hyvä tapa saada maksamattomatkin maksamaan, mutta miten ulottaa vastuu kanssaihmisistämme kaikille kuin kaikkia tuloja koskevalla progressiivisella verotuksella. Tämä on asia, joka tulee painamaan uudenkin tasavallan presidentin, Sauli Niinistön mieltä. Tien varakkaamman kansanosan verottamiseen voisi olettaa olevan suorempi kuin Halosella. En usko, että Niinistö haluaa esiintyä kansainvälisillä foorumeilla kehitysmaan tai ruokajonojen johtajana. Huvittavan oloinen on asemamme niissä korkeissa ”päätöksentekopöydissä”, joissa yritämme esiintyä Pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

Yleisradiomaksu on siinäkin mielessä hyvä malli, että se on kohdennettu. Sitä ei voida käyttää asejärjestelmien uudistamiseen tai euroon hirttäytyneiden maiden tukemiseen ja kaikki maksaa kykyjensä mukaan.

Talkootyönä toteutettu hyvinvointiyhteiskunta vaatii yhä koulutetumpia ammattiosaajia auttajina, mutta myös vastapuolella, veronkiertäjinä. Veronvälttelijöille apua antaa Veronmaksajien keskusliitto, mutta harmaa ja musta talous tarvitsee tuekseen juristeja ja ekonomisteja, ettei vastuukysymykset johda käräjöintiin ja Kakolaan tai vastaaviin laitoksiin. Lääkärit ilman rajoja on järjestö joka toimii sotatantereilla ja kehitysmaissa. Saman tyyppisiä köyhäin lääkäripalveluja annetaan järjestöjen toimesta mm. USA:ssa tuossa yhteiskunnallisen verovastuun ihannevaltiossa. Ei ole tiedossani hoitaako joku järjestö jo lääkinnällistä vastuuta Suomessa. Mediheli?

Ympäristöjärjestöjen vastuualueen – lainsäädännöllisestikin - siirtyessä kohti kolmatta sektoria, tarvittaisiin entistä useammin ympäristöjuristien ja monien korkeasti koulutettujen luonnontieteilijöiden apua, että selvitään kunnialla edes lainsäädännön asettamista velvoitteista. Samanaikaisesti ympäristöhallinto ”keventyy” kunnissa, ELY-keskuksissa ja ministeriöissä. Talkootyö saattaa tuoda tyydytystä tekijälleen, mutta hyvinvointivaltion korvaajaksi se on kelvoton ja kustannuksiaan vai vapaaehtoisilta keräävä.

Hannu Ikonen

Vapaus valita toisin

Nyt kun kaksi ammatillisesti pätevintä ehdokasta on pelattu ulos presidentinvaalin toiselta kierrokselta – Väyrynen ja Lipponen -  mediankin ansiosta, ovat arvot nousseet keskeisiksi valintakriteereiksi siis sopivuus. Väyrysen pätevyys perustui kokemukseen, koulutukseen ja arvoina hyvinvointivaltion puolustamiseen. Lipposen pätevyys puolestaan perustui kokemukseen, keskustelemattomaan, yhdestä totuudesta lähtevään kovaan johtamiseen, ay-liikkeen jäsenistön tuntojen mm. perustuloajattelun syrjäyttämiseen (aitoa kekkoslaisuutta?) ja arvoina läntisten ovien aukomiseen Naton ja USA:n suuntaan.

Tarja Halonen on toiminut arvojohtajana 12 vuotta samoilla arvoilla, jotka ovat korostuneet Haaviston ja Niinistön kampanjoissa, tasa-arvo, suvaitsevaisuus, yhteisöllisyys. Missä nämä kansankin jakamat arvot ovat näkyneet muussa kuin presidentin uudenvuoden puheissa. Tuloerot ovat kasvaneet maailman ennätys vauhtia, suvaitsemattomuus ja suoranainen rasismi on lisääntynyt, kekkos-ajan keynesiläinen yhteisöllinen hyvinvointivaltio on pirstoutunut luokkayhteiskunnaksi, kukin yritys, yhteisö tai yksilö ajaa omia etujaan. Tutkipa asioita millä sosiaalisella mittarilla hyvänsä niin kansakunta on hyvinvoinnin sijaan alkanut pahoinvoimaan. Presidentti ei pysty arvojaan istuttamaan yhteiskuntaan, jos ei ole valtaa sisäpolitiikassa. Ehkä kuitenkin arvojohtaminen on sitä, että saa kansakunnan keskustelemaan näistä ongelmista kuten Halonen on saanut ja samaa edellytetään nyt ehdokkailta. Ulkopolitiikasta eräät arvot kuten puolueettomuus, liittoutumattomuus (Natottomuus) tai kulttuurinen ja sosiaalinen kansainvälistyminen (mitä EU:n piti olla) voivat heijastua maan sisäisiin arvoihin. Arvojohtajuus on käytännössä kadonnut vallan myötä ja tätä valtaa ei kumpikaan toisen kierroksen ehdokkaista halunnut.

Arvopeliin on Kokoomuksen Niinistö lähtenyt äitiyspakkaus symbolinaan. Symbolina se on Kokoomukselle kyseenalainen ja epähistoriallinen koska he ovat aina 30-luvulta alkaen vastustaneet yhteiskunnan kustantamia vanhemmuuden tukia, äitiysneuvolan ja -pakkauksen alusta nykyisiin vanhempain lomiin. Symboli olisi sopinut paremmin perinteisen punamullan edustajille, demareille tai Kepulle koska hehän tämän yhteisöllisen elementin ovat rakentaneet sosiaalipolitiikkamme kivisellä tiellä.

Vihreiden Haaviston arvopohja vertautuu ehkä parhaiten Halosen vastaavaan, kuitenkin voimakkaammin ympäristöarvoja painottaen. Tässä painotuserossa on vaaransa, että sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa vielä voimakkaammin kuin Halosen aikana kun painopiste siirtyy kohti ympäristöarvoja? Kansainvälisessä vertailussa ympäristöarvomme ovat kohdallaan toisin kuin sosiaaliset arvomme.

Kirkon tai jonkin muun uskonnollisen yhteisön historia kertoo siitä kuinka valta on muuttanut arvoja ja arvomaailmoja. Vielä Kekkosen aikana pelkkä presidentin nimitysvalta muokkasi herrahierarkiaa ja siten koko yhteiskunnan arvoja tasavaltaisempaan suuntaan. Tukena tälle arvomaailmalle oli globaali keynesiläinen hyvinvointivaltion paradigma. Tämä ”vanha” hyvinvointiparadigma on elänyt ainakin sanoissa Koiviston ja Halosen kausilla, mutta nyt koko muu yhteiskunnan päätöksentekokoneisto on sisäistänyt uusliberalismin paradigman kuten nyt vaalien toiselle kierrokselle päässeet ehdokkaatkin. Tästä – uusliberalismista - poikkeaville arvoille ei ole sijaa kuin sanoissa. Puhumalla arvot muuttuvat yhtä hitaasti kuin kirkossa konsanaan. Äänestävä kansa edellyttää nopeampia parannuksia, presidentin valtaa.

Äitiyspakkauksen arvot lepäävät menneessä keynesiläisessä maailmassa. Uusyhteisöllisyys valtakunnan tasolla edellyttäisi tulonjakoon (verotukseen) puuttumista. Tähän eivät sosialististenkaan presidenttien kynnet ole kyenneet vaikka arvot ovat sanoiksi puetut lukemattomia kertoja. Presidentin arvot ilman presidentin valtaa on rujo yhdistelmä.

Kekkosen jälkeen siirryimme tsaarin valtaperinnöstä liian nopeasti nykyaikaiseen kuningaskeulakuvaan kuten Koivistokin vastikään totesi. Sosiologinen heiluriliike kulki ääripäästä toiseen, vallasta vallattomuuteen. Korjausliike kansan tahdon mukaisuuteen tulee saattaa perustuslakiin, muuten kehitys on yhtä hidasta kuin kirkolla esimerkiksi naispappeusasiassa.

Hannu Ikonen

Vapaus valita toisin